Etusivu / Tuotteet / Renkaat / MICHELIN

Michelin renkaat

Michelin renkaat on perustettu vuonna 1889 kahden ranskalaisen veljeksen toimesta. Pitkän historian aikana Michelin on kehittänyt useita uusia innovaatioita rengasalalla, joista merkittävimmät ovat mullistaneet rengasalan. Michelin kehitti esimerkiksi ensimmäisenä sellaisen renkaan, jota ei tarvinnut liimata vanteeseen. Tuo keksintö ohjaa renkaiden valmistusta yhä tänä päivänä.

Lisätietoa valmistajasta

Michelin tuottaa vuosittain yli 187 miljoonaa rengasta, sillä on yli 100 000 työntekijää ja myyntiä tapahtuu kaikilla mantereilla. Näiden seikkojen ansiosta Michelin on maailman toisiksi suurin renkaiden valmistaja Bridgestonen jälkeen. Michelin renkaat ovat mm. suurempi yritys, kuin Goodyear ja Continental yhteensä. Mistään pienestä rengasfirmasta ei siis ole kyse, kuten kaikki varmasti tietävätkin. Se näkyy suoraan myös tuotteiden laadussa ja ovathan Michelin renkaat niittäneet voittoja ja kunniaa useissa maailmanluokan autourheilusarjoissa, kuten MotoGP:ssä, F1:ssä ja WRC:ssä.

Säilyttääkseen heidän suuren markkina-asemansa, Michelin aikoo heidän sanojensa mukaan panostaa jatkossakin vahvasti innovaatioihin sekä tuotteiden ja palveluiden suorituskykyyn.

Michelinin päämäärä onkin ollut aina heidän perustamisestaan lähtien se, että he haluavat edistää ihmisten, tavaroiden ja palveluiden vapaata liikkuvuutta. ”Michelin viitoittaa tietä” niinkuin yhtiö tapaa sanoa.

Renkaiden laadussa Michelin on panostanut aina kokonaisvaltaiseen suorituskykyyn, eli kaikkien renkaan vastakkaistenkin ominaisuuksien yhtäaikaiseen parantamiseen. Renkaan tulee nimittäin kantaa ajoneuvon kuorma, kuljettaa, ohjata ajoneuvoa, välittää moottorista tulevat voimat jne.

Jos rengas ei ota huomioon kaikkia ominaisuuksia, joita renkaalta vaaditaan, niin renkaaseen ei voi luottaa. Tämän periaatteen ympärille perustuu Michelinin rengaskehitys!

Michelin renkaiden laajaan valikoimaamme kuuluu yhtiön viimeisimmät premium-luokan renkaat, jotka pääsevät taatusti läpi vaativimmankin kuskin rengastutkasta läpi!

Tutustu valikoimaamme ja valitse juuri sinun autoosi sopivat Michelin renkaat. Jos sinulla on kysyttävää, niin ota yhteyttä lähimpään toimipisteeseesi!

Merkki

Kausi

Rengastyyppi

  • Hyvä jarrutuskyky kuivalla tiellä Hyvä jarrutuskyky märällä tiellä Erittäin turvallinen kevään alusta myöhäiseen syksyyn. 3PMSF -talvipitomerkintä on todiste turvallisesta jarrutuksesta ja kiihdytyksestä lumella(3) Pitkä käyttöikä ja hyvä etenemiskyky
  • HUIPPULUOKAN TURVALLISUUTTA: Ainutlaatuinen jarrutuskyky märällä sekä uutena että kuluneena(1) YKKÖNEN KESTÄVYYDESSÄ Keskimäärin 18 000 km pidempi kestoikä verrattuna kilpailijoihin(3)
  • Nastoitettu talvirengas turvalliseen ajoon jäälle ja muille pohjoisen talvikeleille. Pienemmät ympäristöhaitat. Ajokilometrejä + 20 000 km verrattuna kilpailijoihin.
  • Nastaton talvirengas turvalliseen ajoon pohjoismaisiin talviolosuhteisiin. Ykkönen jarrutuksessa jäällä. Lyhyempi jarrutusmatka ja parempi liikkeellelähtökyky lumella. Ajokilometrejä + 25 000 km verrattuna kilpailijoihin. Vähäisempi rengasmelu.
  • Nastoitettu SUV-rengas turvalliseen ajoon jäälle ja muille pohjoisen talvikeleille. Turvallisempi lumella ja jäällä. Porschen ja Volvon hyväksymä tehokkaisiin SUV-malleihin.
  • Nastaton SUV-rengas turvalliseen ajoon pohjoismaisiin talviolosuhteisiin ykkönen jarrutuksessa jäällä lyhyempi jarrutusmatka ja parempi liikkeellelähtökyky lumella. Michelinin tunnustetusti pitkä käyttöikä Audin ja Volvon hyväksymä tehokkaisiin SUV-malleihin.
  • Kestävyyttä ja taloudellisuutta pohjoismaisissa talviolosuhteissa. Ammattikuljettajille tarkoitettu nastoitettu MICHELIN Agilis X-Ice North tarjoaa parantuneen turvallisuuden kaikilla talvikeleillä sekä lisääntyneen kestävyyden ja taloudellisuuden.
  • Hyvä jarrutuskyky kuivalla tiellä Hyvä jarrutuskyky märällä tiellä Erittäin turvallinen kevään alusta myöhäiseen syksyyn. 3PMSF -talvipitomerkintä on todiste turvallisesta jarrutuksesta ja kiihdytyksestä lumella(3) Pitkä käyttöikä ja hyvä etenemiskyky
  • HUIPPULUOKAN TURVALLISUUTTA: Ainutlaatuinen jarrutuskyky märällä sekä uutena että kuluneena(1) YKKÖNEN KESTÄVYYDESSÄ Keskimäärin 18 000 km pidempi kestoikä verrattuna kilpailijoihin(3)
  • Tiekäyttöön Urheilullisten renkaiden ykkönen jarrutustesteissä kuivalla ja märällä tiellä(1) 7 340 km pidempi kestoikä verrattuna Continental Sport Contact 5 -renkaaseen(2) C -luokan rengas säästää polttoainetta jopa yhden uuden renkaan hinnan verran v
  • Tielle suunniteltu, rata-ajoon hyväksytty Ykkönen tärkeimmissä suorituskykykriteereissä (jarrutuksessa kuivalla tiellä ja kierrosajassa kuivalla ajopinnalla)(4) Ykkönen kestävyydessä(5) Renkaassa yhdistyvät MICHELIN Pilot Super Sport -renkaan parhaat o
  • Tieajoon hyväksytty, radalle suunniteltu Nopeammat ja tasaisemmat kierrosajat kuivalla radalla(7) Turvallisempi märällä tiellä(8) Enemmän ratapäiviä(7)
  • Hyvä jarrutuskyky kuivalla tiellä(1) Hyvä jarrutuskyky märällä tiellä ja lumella(1) Pitkä käyttöikä(2) ja alhainen polttoaineenkulutus(3)
  • Tiekäyttöön Paras SUV-rengas luokassaan jarrutuskyvyssä märällä tiellä(1) Suunniteltu yhteistyössä Porschen kanssa Macan-malliin Pitkä käyttöikä(2)
  • Tie- ja maastoajoon Luotettava kaikissa olosuhteissa: maastorenkaan vetoteho ja kestävyys Asfalttirenkaan mukavuus Pitkä käyttöikä