Sesonkiasentajia kaikkiin toimipisteisiimme!

Haemme Syksyn sesonkiin apukäsiä kaikilla paikkakunnillamme. Hae heti sillä sesonkihommista saattaa tulla urakin! Lue alapuolelta Tapsan tarina ja tsekkaa toimipisteidemme yhteystiedot.

Sesonkimiehestä pisteenpäälliköksi

Merilapissa Kemin toimipistettämme vetävä  Tapio ”Tapsa” Saksi aloitti uransa sesonkimiehenä

Sehän oli 90-luvun alkupuolta, armon vuotta 1993 kun ensimmäistä kertaa verokortin Lapin Kumille toimitin. Silloin tehtiin asennushommia pari vuotta minkä jälkeen nuorta miestä kutsuivat muut haasteet jotka liittyivät myyntityöhön. Kun siirryttiin 2000 luvun puolelle oli Lapin Kumissa haussa pisteenpäällikkö Tornioon ja kun olin Ruokasen Markulle jo tuttu mies asennustaustan ja silloisen myyntityön kautta niin hän kyseli olisiko minulla kiinnostusta alkaa siihen hommaan. Vuoden 2001 alussa aloitin pisteen päällikkönä Torniossa josta siirryin vuonna 2010 Keminmaan pisteen päälliköksi ja sieltä Kemiin kun muutimme uusiin tiloihin pari vuotta taaksepäin. Eli yli 20 vuoden kakku on ollut minullakin jo rengashommissa enkä olisi sitä vuonna 1993 kyllä uskonut! Pisteenpäällikön hommathan on olleet todella monipuolisia kun työnkuvaan on kuulunut myös mm. toimitilojen suunnittelua päivittäisen myyntityön lisäksi.

Miksi olen viihtynyt näin pitkään? Jokainen päivä on erilainen ja vaikka pisteenpäällikkönäkin takana on jo lähes 20 vuotta ei ole ollut pelkoa ”leipääntymisestä”. Tykkään haasteista ja siitä että voin kehittää oman pisteen toimintaa yhdessä työntekijöidemme ja yrityksen johdon kanssa nopeasti ja suoraviivaisesti ilman turhaa byrokratiaa.Ja kehittyminen on väistämätöntäkin jos meinaa sen kelkassa pysyä sillä on muuten työskentelytavat ja renkaat muuttuneet sitten vuoden 1993!

Haluaisitko sinä olla uusi Tapsa? Hae sesonkitöihin NYT!

Jyväskylä Paikat täynnä! jarno.aijanen@lapinkumi.fi 0401225575
Kemi Vielä mahtuu! tapio.saksi@lapinkumi.fi 0401225552
Kittilä ota yhteyttä heti kittila@lapinkumi.fi 0401225411
Kuopio Vielä mahtuu! jussi.toppinen@lapinkumi.fi 0401225587
Lahti Paikat täynnä! jani.heinonen@rengastoppi.fi 0401225594
Oulu Paikat täynnä! sakari.tilus@lapinkumi.fi 0401225568
Pello Paikat täynnä! pello@lapinkumi.fi 0401225544
Rovaniemi Paikat täynnä! juha.vierimaa@lapinkumi.fi 0401225512
Sodankylä ota yhteyttä heti vesa.makela@lapinkumi.fi 0400132110
Tornio Paikat täynnä!
juha-pekka.koskinen@lapinkumi.fi 0400166205

Jaa tämä artikkeli

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Lapin Kumi Oy