Rengas Turun kuusi toimipistettä laajentavat Lapin Kumin palveluverkkoa Varsinais-Suomeen.

“Rengas Turku on pitkän historiansa aikana rakentanut erittäin vahvan aseman omalla markkina-alueellaan ja yhtiön vahva tekemisen meininki, korkea palvelutaso sekä intohimoinen suhtautuminen renkaisiin ja vanteisiin sopii erinomaisesti Lapin Kumin toimintatapaan. Yrityskauppa laajentaa palveluverkkoamme Varsinais-Suomeen. Yhdistämällä Rengas Turun vahvan paikallisen osaamisen ja Lapin Kumin, liki 80-vuotisen pitkäjänteisen työn, pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä monipuolisempia palveluita myös tulevaisuudessa.” kertoo Lapin Kumi Oy:n toimitusjohtaja Ville Ruokanen.

“Olemme kehittäneet Rengas Turkua vuodesta 1994 ja saavuttaneet reilun 30 vuoden aikana merkittävän aseman Turun alueen autoilijoiden keskuudessa. Rengas Turun brändi tunnetaan hyvästä palvelusta. Nyt on luontevaa lähteä kehittämään Rengas Turkua seuraavalle tasolle muuttuvassa maailmassa yhdessä Lapin Kumin kanssa. Oli helppoa tehdä yrityskauppa, kun ostajallakin on asiakkaisiin, palveluihin ja henkilöstöön osaamiseen liittyvän samanlainen arvomaailma. Olen varma, että Rengas Turun asiakaspalvelu pysyy jatkossakin yhtä hyvänä. Lapin Kumin toimitusjohtajalla Ville Ruokasella on vankka ja pitkä kokemus rengasalalta ja hän ymmärtää erinomaisesti, että hyvä asiakaspalvelu syntyy osaavan henkilöstön kautta.”  kertoo Rengas Turku Oy:n toimitusjohtaja Marko Rantanen.


Tarjouspyyntö