Rengasmies ikuisuuskysymysten äärellä

Ihminen on lähes päivittäin ikisuuskysymysten äärellä. Kummalle puolelle voi pitää levittää näkkileivässä? Kummin päin WC-paperi asetetaan telineeseen? Mistä hammastahnaa pitää puristaa, keskeltä vai päästä?

Edellä mainittuihin kysymyksiin tuskin löytyy oikeaa vastausta. Siksi ne ovat ikisuuskysymyksiä.

Me rengasalan asiantuntijat saamme talvirengas sesongin alkaessa vastata myös yhteen ikuisuuskysymykseen; kumpi on parempi, nasta- vai kitkarengas?

Suomessa myytävistä talvirenkaista noin 80% on nastarenkaita. Osuus on pysynyt viime vuosina lähes muuttumattomana. Nastarenkaassa pito määräytyy yksinkertaistettuna kolmesta eri elementistä eli renkaan pintakuvioinnista, kumiseoksesta ja nastoista. Pintakuvioinnissa ei viime vuosina ole tapahtunut järisyttäviä muutoksia, mutta kumiseoksissa ja nastamäärissä kehitys on ollut todella huimaa. Vuonna 2013 Nokia toi markkinoille Hakkapeliitta 8:n, jossa oli 190 nastaa, kun aiemmin oli totuttu 100-120 nastan määrin. Tämän talven Michelinin uutuudessa on jo huimat 250 nastaa. Uudet nastarengas mallit tarjoavat siis suurta parannusta pitoon kaikkein pahimmille talvikeleille, eli silloin kuin tienpinnat ovat jäisiä. Kansankielellä näitä kutsutaan kaljamakeleiksi. Myös käytettyinä nastarenkaiden ominaisuudet ovat parantuneet, sillä ns. uuden polven renkaissa nastat pysyvät kiinni aivan kulutuspinnan loppumiseen saakka.

Nyt varmaan moni autoilija miettii miten käy Suomen tiestön, kun talvirenkaiden nastamäärät kasvavat. Rengasasetuksen mukaan nastarenkaat joutuvat läpäisemään testin, missä mitataan tienkulumista ja vain testin läpäisseet mallit kelpaavat myyntiin.

Kitkarenkaassa pito saadaan aikaiseksi renkaan pintakuvioinnilla ja kumiseoksella. Huimasti kehittyneiden kumiseosten ansiosta suuret eurooppalaiset valmistajat ovat pystyneet parantamaan merkittävästi kitkarenkaiden pito-ominaisuuksia. Hyvällä kitkarenkaalla pärjää jopa Suomen talvessa vallan mainiosta.

Eli summa summarum: nasta on kitkaa selvästi parempi jäällä, mutta lumella ne ovat ominaisuuksiltaan hyvin tasavertaisia. Jos autoilija painottaa omassa rengasvalinnassaan pelkästään turvallisuuteen liittyviä seikkoja, on nastarengas oikea valinta. Toisaalta kitkarengas on ajomukavuudeltaan parempi, sillä rengasmelu on alhaisempi ja kitkarenkaan voi asentaa autoon alle aiemmin syksyllä. Eli rengas on kuten moni muukin teollinen tuote, kaikkia hyviä ominaisuuksia ei voi laittaa samaan pakettiin.

Rengasturvallisuuden kannalta ei ole tärkeää onko alla nasta- vai kitkarenkaat, molemmilla pärjää hyvin. Sen sijaan oleellista on se minkä verran renkaissa on kulutuspintaa jäljellä, mikä on nastojen kunto ja se etteivät renkaat ole ns. rippikouluiässä eli vanhoja.

Ville Ruokanen

Ps. Oma mielipiteeni on se, että näkkileivässä voi pitää levittää ehdottomasti sileälle puolelle.

Jaa tämä artikkeli

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Lapin Kumi Oy